Vihreää teetä

Korkeat paikat hallussa

2010-05-28T10:00:00.000+03:00

Syyria ei ole vain hiekkaa silmänkantamattomiin, sillä Välimereen rajoittuvat maan länsiosat ovat vehreää ja vihreää kukkulaa täynnä. Näiltä kukkuloilta löytyy upeita ristiretkeiläisten linnoituksia, joista yhdessä, Krak des Chevalierissa, vierailimme reissun loppupuolella.

Matkailijan pyhän kirjan Lonely Planetin mukaan (ja toivottavasti myös jonkin toisen lähteen mukaan) T.E. Lawrence kutsui linnaa lapsuutesi unelmien linnaksi. Eikä brittisotilas kovin väärässä voinut olla.

Salsa at the pool

2010-05-26T17:17:00.003+03:00

Vaikka kotiinpaluu on jo suoritettu Finnairin myöhästelyistä ja laukkusähläyksistä - again - huolimatta, voi muutamia reissun tähtihetkiä vielä fiilistellä hyvillä mielin. Viimeisen viikon matkaseuralainen koki kuulemma erittäin mieluisan yllätyksen päätyessään heti tuloa seuranneena päivänä salsapoppoon allasbileisiin. Syyria olikin jotain aivan muuta!

Lasillinen valkoviiniä, kiitos

2010-05-13T12:00:00.000+03:00

Pitkän turdeilupäivän päätteeksi lasillinen kylmää valkoviiniä, äitienpäiväksi hankittu suklaakakku ja jalkojen lepuuttaminen tekevät hämärtyvästä illasta lähes täyden. Lisätään siihen vielä punehtuva taivaanranta, jota vasten lukemattomat lautasantennit (kyllä, niissä on ihan oma viehätyksensä) painautuvat ja illan rukouskutsun haikea sointi – nuoren, Euroopassa syntyneen ja pitkään asuneen syyrialaisnaisen sanoin Damaskos on kaupunki, jossa ei voi elää ja jota ilman ei voi elää.

Roomalaisten jäljillä

2010-05-12T17:07:00.004+03:00

Vaikka kuinka yrittäisi maastoutua – vaihtelevalla menestyksellä – paikallisten joukkoon, on jokaisella reissulla tehtävä jotain todella turistimaista. Täällä se onnistuu mainiosti lähtemällä rehelliselle turdepäiväreissulle reilun parin sadan kilometrin päässä Damaskoksesta sijaitsevaan Palmyraan – arabiaksi Tadmoriin. Siispä Matkailuyhtye Slörnwallit taittoi automatkan aavikon halki minibussissa, jonka ilmastointi hajosi onneksi vasta paluumatkalla pari kymmentä kilometriä ennen Damaskosta.

Ensimmäiset maininnat Palmyrasta löytyvät jo reilusti ennen ajanlaskun alkua, ja todisteena alueelle myöhemmin tuupanneiden roomalaisten hallintokaudesta on neliökilometrikaupalla upeita raunioita. Reilun kahden tunnin kivienkatselukierroksella meitä opasti viihdyttävä opas, jonka iskulause ”Have you seen this?” svengasi joka kerta yhtä hilpeästi. Tavallaan olisi tehnyt mieli pilata toisen ilo toteamalla, että ei, emme todellakaan ole nähneet näitä kiviä ennen, koska tämä on meille ensimmäinen vierailukerta Palmyraan. Mutta eihän sellaista raaski tehdä.

Aikanaan hyvin suuren kaupungin asukkaille varsin pienen amfiteatterin (ehkä jossain hiekan alla on vielä suurempi teatteri piilossa) areenalla esitettiin kierroksemme aikana muun muassa käsilläseisontaa, apinaveljesten lentokonepatsas sekä miten tanssitaan siipirataslaivaa. Oppaan mielestä ryhmämme näyttelijät olivat erinomaisia. Have you seen this?

Cool pool

2010-05-11T18:00:00.002+03:00

Jos joku väittää, että polskiminen Suomen vesissä on kylmää, voi tulla kokeilemaan Dedeman-hotellin uima-altaan vettä. Allekirjoittanut meinasi saada sydänhalvauksen veteen pulahtamisesta. Allashauskaa seuranneena päivänä sydänhalvaus meinasi tulla ihan muista syistä.

Joka tapauksessa aurinko hellii Damaskoksen-matkailijoita - kuka väitti, ettei kaupunkilomalla voi viettää myös aurinkolomaa!

Tiistaipäivän viisaus

2010-05-11T09:00:00.001+03:00

Beirutista löytyi myös tiistaiaamun suuri viisaus. Ei taida toteutua ihan kaikkialla.

Välimeren rannalla

2010-05-10T10:38:00.001+03:00

Hui, muutaman päivän turistijuoksentelu on takana ja nyt on taas aikaa palata blogin pariin. Alkuviikosta teimme reissun Välimeren rannalle. Mikä maa, mikä valuutta?

Ha-ha-ha – hammam

2010-05-02T11:00:00.000+03:00

Perjantain kunniaksi päätin sallia itselleni tähänastisten hemmotteluhetkien lisäksi uuden kehoa ja mieltä hellivän kokemuksen: hammamin. Se olikin sitten sellainen puhdistautuminen, että suomalainen sauna kalpenee mennen tullen.

Ensinnäkin, vaatteiden riisuminen häveliääseen suomalaiseen tapaan oli mahdotonta, sillä pesijärouva odotti vieressä pyyhkeen kanssa. Toiseksi, suomalainen vihtominen kalpenee niiden pesukintaiden rinnalla, joita hammamin rouvat käyttivät.

Höyryhuoneessa istuminen oli ihastuttavan rentouttavaa. Lämmin höyry halasi istumatyöläisen kiristyneitä hartialihaksia ja helli kaupungin pölylle altistuneita hengitysteitä. Olisin voinut nauttia tästä osasta paljon pidempäänkin.

Vaan annas olla, sitten se varsinainen hupi vasta koitti. Hiusten pesu toi elävästi mieleen lapsuuden pesuhetket, jolloin silmät kannatti nipistää tiukasti kiinni sillä aikaa, kun äiti pesi hiuksia. Onneksi osaan tämän taidon kohtuullisesti ja vältyin liiemmiltä kirvelyiltä. Olen varma, ettei päänahkani ole ollut tämän puhtaampi pitkiin aikoihin.

Sitten rouva nappasi käteensä pesukintaan, joka toi mieleeni uunin puhdistamiseen mainiosti soveltuvat patapata-sienet. Intensiteetti, jolla hän vartaloani kuurasi, muistutti puolestaan lattioiden kuuraamista sellaisten juhlien jäljiltä, joissa vieraat ovat kulkeneet sisällä kengät jalassa. Tai autopesuloiden pyörivät harjakset, jotka rapsuttavat menopelin kyljestä talven jäljiltä maantiesuolat pois.

Huvittavinta oli kuitenkin se, että patapata-kinnas kutitti aivan kamalasti. Purskahdin ensimmäisten kuurausotteiden jälkeen nauruun, joka sai rouvan toteamaan, että šwei šwei eli ihan hitaasti. Kosketus ei kyllä arvioni mukaan muuttunut yhtään kevyemmäksi. Äiti, kutiamisen piirimestarina haastan hammam-käynnille!

Kuurausta seurasi miellyttävän rentouttava hieronta, jossa liikenopeus lähenteli edelleen autopesulan harjasten pyörimisvauhtia tehon ollessa onneksi paljon vähäisempi. Käsittelyn päätteeksi minut ohjattiin istumaan kuivattelemaan ja juomaan teetä. En oikein tiedä, olinko enemmän hämmentynyt vai rentoutunut, mutta väliäkö tuolla.

Kylä vuorten välissä

2010-04-30T17:12:00.005+03:00

Vappu on tullut tännekin. Siis vappusää. Taivas on pilvessä, ja pilvistä ripsii vettä. Oppikirjan mukainen vappukeli, eikö vain!

Teimme eilen suomalaistyttöjen iltapäiväretken muutaman kymmenen kilometrin päässä Damaskoksesta sijaitsevaan Maaloulan kylään. Matka taittui sinne minibussilla ja takaisin linjurilla, jonka epäilen olevan sekä ”linjuriauto on maantien ässä” että ”linja-autossa on tunnelmaa” -lurituksien takana. Erityisesti sen linja-autossa matka katkeaa -kohdan.

Matka ei kuitenkaan katkennut, vaan pääsimme perille 5000 asukkaan pittoreskiin vuoristokylään. Erityisen kylästä tekee sen asukkaiden kieli: Jeesuksen puhuma aramea. Kreikkalaiskatolinen Maaloula on yksi viimeisistä paikoista, joissa arameaa vielä puhutaan.

Aramea, joka muistuttaa arabiaa ja hepreaa ja jota muuan Mel Gibson puhuu The Passion of the Christ – elokuvassa, on ollut vaarassa kadota. Hiljan kielen säilyttämiseen on satsattu, ja Maaloulassa toimii Aramaic Language Learning Institute, joka vaalii kieltä tuottaen kirjoitettua arameaa sekä kielen oppimateriaalia.

Paluumatkalla aurinko alkoi laskea, ja vuorten ja hiekan värit tulivat kauniilla tavalla esiin. Palatessamme yhdeksän jälkeen vanhaan kaupunkiin me minimatkalaiset olimme jo väsyneitä, mutta erivärisin valoin koristettu, kuhiseva ja kupliva syyrialainen ilta vasta aluillaan. Perjantain ollessa pyhä on torstai-ilta kaikenlaiselle sosialisoimiselle otollinen.

Ajattelin ensin viettää vappua valkolakki päässä, serpentiiniä kaulassa ja skumppapullo kädessä, mutta koska valkolakki on kotona, serpentiiniä ei löydy kaupoista ja skumpasta tulee krapula, tyydyn laittamaan jalalla koreaksi salsabileissä.

Yksinäisen ruokailijan hemmottelua

2010-04-29T09:56:00.004+03:00

Arabian tuntien jälkeen olen suunnannut sattumoisin valitsemaani ravintolaan haukkaamaan lounasta. Pari päivää sitten nautin reissun virkistävimmän jälkiruuan: täällä suositun mintulla höystetyn sitruunamehun. Nam.

Ehkä tarjoilija sääli yksin nurkkapöydässä kirjaa lukevaa ruokailijaa, sillä mehun kanssa pöytääni ilmestyi lautasellinen suussa sulavia mansikoita kerman kera.

Arabian opintoni ovat edenneet kivasti ja alan jo ymmärtää keskusteluja sieltä ja täältä. Salsamenestyskin on ollut viime päivät lyömätöntä, joten huomenna on hyvä juhlia vappua salsabileiden merkeissä.

Tänään illemmalla lähdemme toisen suomalaismimmin kanssa tutustumaan muutaman kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan Maaloulan kylään, jossa puhutaan katoamisvaarassa olevaa kieltä. Lisää siitä myöhemmin.

Vanhan kaupungin kaduilla

2010-04-27T17:58:00.003+03:00

Mr Claude

2010-04-26T12:07:00.001+03:00

Mr Claude on harmittoman näköinen pieni kissa, joka asuu arabian opettajani talossa. Mr Claude on tyypillinen kissaeläin, joka loikoilee vetelän näköisenä hieman porottavalta auringolta suojassa ja tiirailee taloon tulevia ihmisiä raukeasti silmäkulmastaan. Mr Claude on pieni ja piskuinen eli kaikkea muuta kuin epäilyttävän näköinen.

Luulin päässeeni jo yli kissapelosta, mutta mitä vielä. Olimme ensin Mr Clauden kanssa varsin hyvää pataa: juttelin kissaherralle, rapsutin sen pölyistä korvantaustaa ja olin mielestäni muutenkin ihan ystävällinen. Katin kontit! Mr Claude yritti ensin purra, ja kun siirryin kauemma, Mr Claude hiippaili viereeni ja tarttui naukuen lahkeeseeni. Kiljuin.

Kierrän Mr Clauden kaukaa ja sanon sille tiukasti ”ei” aina, kun se yrittää lähestyä. Huonolla tuloksella, sillä täällä kyllä lausutaan puhekielessä, kuten suomalainen ei.

Kalliolle, kukkulalle

2010-04-23T19:41:00.004+03:00

Vietimme harkkarityttöjen kanssa perjantain kaikki opastettuja turistikierroksia paremmalla autoajelulla. Vierailimme ensin kaupungin ulkopuolella Sayyida Zeinab -moskeijassa, joka on profeetta Muhammadin lapsenlapsen Sayyida Zeinabin hautapaikalla. Moskeija on iranilaisten pyhiinvaeltajien suosiossa ja kaikessa väri- ja lasiloistossaan upean näköinen. Olen oppinut kieltä sen verran, että ymmärsin moskeijassa minua poskesta nipistäneen ja leveästi hymyilleen naisen sanoneen jotain positiivista.

Moskeijan vieressä sijaitsevalla ostosalueella olimme kuulemma ensimmäiset ulkomaalaiset todellisia tuhannen ja yhden yön juhlavaatteita myyneessä liikkeessä. Upeasti kirjailtuja asuja oli ihan pakko sovittaa, mutta toistaiseksi ne jäivät puotiin.

Moskeijalta suuntasimme Damaskoksen pohjoispuolella kohoavalle Qassioun-vuorelle, jonka rinteeltä on tällaiselle korkeanpaikankammoiselle sopimattomat, mutta silti luvattoman upeat näkymät yli kaupungin. Kiemuraisen tien näköalapaikoilta voi ihastella kaupunkia, jossa asuu lähes saman verran ihmisiä kuin koko Suomessa. Jebel Qassioun on damaskoslaisten perheiden, kaveriporukoiden ja rakastavaisten suosiossa.

Kaupungin valot

2010-04-23T19:36:00.001+03:00

Eilen matkustimme parin täällä harjoittelussa olevan suomalaistytön kanssa kahdella taksilla vanhasta kaupungista keskustaan. Kahdella siksi, että ensimmäisestä loppui bensa. Toinen taksikuski harmistui ajettuaan meidät melkein Benettonin kulmalle saakka – kävi ilmi, että hän tarkoitti eri Benettonin kulmaa kuin me. Saimme arabiankielisen läksytyksen siitä, että pitää olla clear (ainoa englanninkielinen sana läksytyksessä) sen suhteen, mihin haluaa.

Ruoka oli joka tapauksessa maittavaa, keskustelu rönsyili kirjaimellisesti kaikessa maan ja taivaan välillä, ja olimme ainoat länkkärit ravintolassa.

Tyrmäys

2010-04-21T11:54:00.002+03:00

Olen yrittänyt harjoittaa aktiivista unohtamista eilisen tanssitunnin jälkeen. Tunnin alkupuolella minua tanssitti vanhempi herra, jonka pää oli jota kuinkin kahden ja puolen tuuman koroilla keikkuvan kyynärpääni tasolla. Parin hyvin menneen pyörähdyksen jälkeen kalautin kaveria muikeasti silmäkulmaan - sopivasti siihen kulmaluun kohtaan, josta tulee helposti verta vuotava vekki.

En tiedä, kumpi meistä oli järkyttyneempi nähdessään peilistä punehtuvan haavan. Yritin pyydellä kovasti anteeksi, mutta kaveri ryntäsi ulos salista kiukkuisen näköisenä ja ilmestyi vasta jonkin ajan kuluttua takaisin kulman yli laitetun laastarin kanssa.

Muita tunnilla olijoita tapahtuma lähinnä nauratti, ja seuraavan kierroksen ajan paria vaihdettaessa muutama yritti suojata päätään, kun tulin kohdalle. Näytin varmasti niin surkealta, että sain parin kierroksen ajan kuulla jokaiselta parilta tyrmäystarinoita: Yksi oli päästänyt irti kesken spinnin paristaan, joka lensi komeassa kaaressa lattiaa pitkin. Toinen oli saanut kolme päivää silmien laserleikkauksen jälkeen mojovan tällin, eikä nähnyt mitään kolmeen seuraavaan päivään. Kolmas oli murtanut baarissa tytön nenän kalliilla, teräksisellä rannekellolla ja neljäs oli joutunut operoimaan oman nenänsä saatuaan tytöltä kuonoon.

Saan kuulemma silti vielä osallistua tunneille. Vien silmäpuolelle herralle seuraavalla kerralla Fazerin suklaalevyn. Sen luulisi auttavan kaikkiin vaivoihin.

Tapahtumasta ei valitettavasti ole kuvamateriaalia.

PS. Käytän vain syyrialaista puhelinnumeroa, joten mielenkiintoiset tilitysviestit, tärkeät tiedustelut tai tyhjänpäiväiset puujalkavitsit eivät tule perille muutoin kuin s-postiin taikka numeroon +963 946 589 149.

Ei kiitos, en syö lihaa

2010-04-20T16:18:00.004+03:00

Aloitin eilen arabian tunnit uuden opettajan kanssa. Opiskelen päivittäin yhden tunnin kummankin opettajan kanssa, mikä on tietenkin varsin hyödyllistä: opin kuulemaan erilaisia puhetapoja ja saan erilaista sanastoa.

Ensimmäinen tunti uuden opettajan kanssa oli kuitenkin melkoinen järkytys. En ymmärtänyt ensimmäistä tavuakaan herttaisen naisen kysymyksistä, ja lopputulos oli, että opettaja ei oikein tiennyt millaisista tehtävistä pystyisi lähtemään liikkeelle. Tänään meni kuitenkin jo huomattavasti paremmin, ja opin vihdoin myös sen hyvin tarpeellisen kiellon: Ei kiitos, en syö lihaa.

Elina, arabiaksi se on La sokran, ma bakol lahma. Ja suomalaisittain se olisi joltiseltaankin Lä šukran, mä bääkul lähme, jossa h on läähättävä ja viimeinen e jotain ä:n ja e:n väliltä.

Instituutin sisäpihalla nauttimani lounas yhdelle oli luonnollisesti ilman lihaa.

Cappuccinoa ja bruschettaa

2010-04-18T18:24:00.006+03:00

Pari päivää vaivannut laiskeliini on saanut maleksimaan arabian tuntien jälkeen suhteellisen suoraa - niin suoraa kuin näillä kujilla on mahdollista kulkea - takaisin instituutille. Mukaan on tarttunut korkeintaan jotain pientä purtavaa. Tänään päätin reipastua ja suuntasin tunnin jälkeen Sha'alaniin, joka on kaupungin modernimpia osia. Kurkistelin kenkäkauppoihin ja päädyin lukemaan kivannäköisen kahvilan terassille. Ruokalista oli kaikkea muuta kuin täkäläinen, joten olin hölmö turisti, joka menee Lähi-idässä syömään italialaista bruschettaa cappuccinolla kyyditettynä.

Yritin paikata ruokavalinnasta aiheutunutta epäuskottavuutta istumalla lueskelemassa puistossa. En tiedä onnistuinko. Jouduin lähtemään suuhtellisen pian, koska aurinko porotti epäilyttävän kuumasti niihin vähäisiin kohtiin ihoa, jotka olivat näkyvillä. Odotan jännityksellä, ovatko jalkapöytäni saaneet kauniin rapurusketuksen.

Paluumatkalla kävin hakemassa passikuvat, jotka otatin kuntokeskuksen jäsenkorttia varten. Valokuvausliikkeen setä innostui esittelemään 1800-luvulla valmistettua kameraa, jonka joku amerikkalaismies oli yrittänyt ostaa tuhannella taalalla. Setä oli sanonut miehelle, että kauppaa voidaan hieroa, jos hintaan lisätään kaksi nollaa perään.

Varjoisilla kujilla

2010-04-16T18:57:00.003+03:00

Olen varma, että aivoissani on suuntavaisto-osiossa syntynyt lukuisia uusia yhteyksiä, kun pienet harmaat ovat joutuneet vilistämään edestakaisin tarjotakseen minulle reittiohjeet perille arabian tunneille. Opettaja oli varma, etten toisella kerralla löytäisi yksin perille. Seisoin seuraavana päivänä ovella viittä vaille sovitun ajan, ja opettajan ilme oli näkemisen arvoinen.

Perille löytäminen on helppoa, jos seuraa näitä ohjeita: suoralta kadulta käännytään siinä kohdassa, missä on ruskea kyltti. Seuraavan kerran käännytään vasemmalle puna-vihreän kyltin kohdalla. Hotellin kohdalta käännytään vasemmalle ja sitten käännytään oikealle.

Sitten jatketaan suoraan, tekee mutkia ja haarautuu. Kuljetaan kapeaakin kapeamman kujan läpi ja käännytään vasemmalle.

Sitten etsitään kauppa ja portaat, joiden kohdalla käännytään oikealle. Portailta käännytään vasemmalle, tehdään U-käännös, vielä yksi käännös ja lopulta käännytään vasemmalle. Ovi on suoraan edessä katetun kujan päässä.

Aamujooga

2010-04-15T14:09:00.003+03:00

Arabianopetus on vasta illalla, joten aamupala-astiat ovat pöydässä vielä vartin yli kaksi. Tässä välissä ehdin tosin viettää rentouttavan aamujoogahetken ja juoda lasillisen kylmää roseviiniä Nabilin ravintolan terassilla. Päivä on hurmaavan lämmin.

Salsaa mahan täydeltä

2010-04-14T18:44:00.000+03:00

Tai sitten se oli ruokaa. Lähtiessäni arabian tunnille – sille ensimmäiselle siis – instituutin viereisen ravintolan isäntäsetä Nabil kertoi varanneensa minullekin aterian eilen hengestään päässyttä arnabia eli jänistä. Kerroin, etten ole ruoka-aikaan kulmilla, mutta arnab saattoi kuulemma odottaa siiheksi, kun tulen tunnilta.

Jonkinmoisille suuntavaistoille oli kohtuullista käyttöä oppitunnille suunnatessa. Tie kulki yhä kapeammille kujille ja kääntyi niin monta kertaa, että oli mahdotonta muistaa, montako oikean ja montako vasemman käden käännöstä tehtiin. Ihme kyllä, osasin vielä takaisin tunnin jälkeen.

En päässyt käyttämään tunnilla oppimaani ”Haluaisin syödä jotain, olen nälkäinen”, koska arnab tosiaan odotti minua Nabilin ravintolassa. Sain tosin sanottua, että haluaisin syödä arnabia – kerrassaan mahtava saavutus, kun kani oli jo muutenkin matkalla pöytään. Pyydän ehkä seuraavalla tunnilla, että minulle opetetaan, miten sanotaan, etten syö lihaa.

Illalla on jälleen salsan vuoro. Kaikilla tytöillä on niin koreat vaatteet jo tunneilla, etten taida uskaltaa perjantai-illan salsabileisiin. Laukustani tuskin löytyy mitään riittävän kimaltavaa.

Salsa tekee joka tapauksessa hyvää, koska arnabin päälle kiskaisin alla olevan kaunokaisen, josta joutui pulittamaan hurjat 25 puntaa eli 40 senttiä. Onneksi salsatunneista joutuu maksamaan melkein Suomen hinnan. Muutenhan täällä voisi vaikka rikastua.

Suomalaisen ja Lähi-idän kulttuurin kohtauspaikka

2010-04-14T12:26:00.003+03:00

Suomen Damaskoksen-instituutti sijaitsee UNESCOn maailmanperintökohteeksi valitun Damaskoksen vanhan kaupungin muurien sisäpuolella. Vanhan kaupungin kujat ovat kiemuraisia, ja talojen rakentajilla ei usein ole ollut käytössä vatupassia, mutta viehättävämpää ympäristöä saa hakea.

Instituutti toimii kauniissa osmaniaikaisessa talossa, jonka sisäpiha on rakennuksen sydän. Talon ovat restauroineet suomalaiset ja syyrialaiset konservoinnin opiskelijat syyrialaisen arkkitehdin johdolla.

Kello on puoli yksi, ja aamuni on jota kuinkin päättymässä. Olen herännyt aikaisin, mutta toiminut suunnilleen yhtä laiskasti kuin instituutin ulkopuolella, Nabilin ravintolan pihalla lorvailevat kissat. Kohta on kuitenkin ryhdistäydyttävä, sillä ensimmäinen arabian tunti alkaa juuri.

Ensimmäisen päivän saldo…

2010-04-13T11:23:00.002+03:00

oli melko vaatimaton, mutta parani huomattavasti iltaa kohti. Päivällä ehdin nauttia auringosta, syödä hyvän lounaan ja luulla hankkivani sim-kortin. Ensimmäinen oli helppoa, kun vain astui ulos. Lounas oli myös hyvin lähellä, mutta sim-kortin eteen näin hieman vaivaa. Yritin ostaa sellaisen, mutta palatessani instituuttiin huomasin saaneeni vain kortin, jolla saa lisäaikaa jo olemassa olevaan sim-korttiin. Yritän uudelleen.

Sain myös uuden ystävän, jonka nimi on Hamze. Hamze on nelivuotias pikkumies, jolla on viehättävä takatukka. Otan tavoitteeksi, että kykenen vaihtamaan muutaman älyllisen sanan Hamzen kanssa reissuni päätteeksi.

Arabian opettajaa en vielä saanut kiinni. Saamani numero ei toimi, joten odottelin mailia. Sillä välin vaihdoin isommasta kahden hengen huoneesta yhden hengen huoneeseen. Ajatella, miten paljon tavaroitaan voi ehtiä levittämään huoneeseen muutaman tunnin aikana. Muuttamiseen meni kohtuuttomasti aikaa ottaen huomioon, että olin ehtinyt olla edellisessä huoneessa kolme tuntia nukkumassa ja pari tuntia aamupäivästä.

Illan salsailut olivat sen sijaan aivan mainiot. Olen tässä jo aivan kahden vaiheilla ja mietin, tulisiko reissusta sittenkin salsareissu. Ehkä kuitenkin soitan arabian opelle.

Nyt istun instituutin kattoterassilla aamiaispiknikillä. Aurinko alkaa polttaa niskaa sen verran tehokkaasti, että kohta täytyy siirtyä sisälle. Eilinen tuuli on kadonnut tyystin, ja lämpö on viime talven jäljiltä terapiaa mielelle ja keholle.

Hyvää huomenta Damaskos

2010-04-12T11:16:00.005+03:00

Damaskoksessa paistaa aamupäivän aurinko ja suihkulähde pulputtaa pihassa. Sää on vähän tuulinen, mutta muutoin erinomaisen mukiinmenevä.

Kumpikin lento sujui mutkitta ja pompuitta. Helsinki-Budapest-välillä kyydissä oli kaikkien kaveri, joka vouhkasi porttihenkilökunnalle siitä, että hänet oli kutsuttu liian varhain portille baarista. Kaveri piti aurinkolasit silmillä koko lennon ajan, kertoi bussissa matkalla koneelle, ettei pidä lentämisestä ja ihasteli konetta bussista päästyään - se näytti kuulemma niin ihanalta ja kauniilta. Olin varma, että arpaonni oli suosinut vierekkäisillä paikoilla, mutta kaveri ei tainnut olla exit-kelpoisessa kunnossa. Minä olin.

Budapestissa odotus oli puuduttava, joten koneeseen pääsy tuntui helpottavalta. Koneessa alkoi tosin käännyttäminen - kristinuskoon. Unkarilainen rouva yritti viritellä keskustelua ja kyseli, uskonko ja omistanko Raamattua. Hän kehui suomalaisia ystäviään maasta taivaaseen kohteliaiksi ja ystävällisiksi ihmisiksi. Muutin todennäköisesti käsityksen puhaltamalla niskatyynyyn ilmaa ja laittamalla pimeytyslasit naamalle.

Instituutin rakennus on juuri niin ihana kuin muistin. Aamulla herätessäni ikkunasta paljastui koko yön yksikseen solissut suihkulähde. Kohta lähden lounaalle ja kuljeskelemaan kapeille kujille. Myöhemmin pitäisi soittaa arabian ope Khaledille.

Leaving on a Jet Plane

2010-04-10T19:36:00.002+03:00

Lähtö, mikä ihana tekosyy! Huomenna tähän aikaan istun - ja toivottavasti nukun - jossain Manner-Euroopan yläpuolella lentokoneessa, jonka nokka on kohti keväistä Damaskosta. Edessä kuusi iloista viikkoa ja paluumatkalla toivottavasti repullinen käyttökelpoista kielitaitoa mukana. Tai jos ei kielitaitoa niin ainakin pirteä päivetys, vinkeitä valokuvia ja iloinen mieli. Hyppää kyytiin!